Otsikko on varmaankin monelle itsestäänselvyys; kuitenkin viime aikoina itseäni on pohdituttanut nämä asiat normaalia enemmän. Koen, että toiminnan kehittämiseen on aina välillä otettava erikseen aikaa yrittäjän arjesta. Se on haastavaa, kun samalla pitäisi johtaa operatiivista toimintaa ja itsekin mahdollisesti olla operatiivisessa rajapinnassa asiakkaiden kanssa. Viimeisen vuoden aikana nämä asiat ovat nostaneet päätään etenkin kahdesta syystä; kaikkien tiedostama korona sekä se että yrityksemme on kovassa kasvussa. Viime vuonna, kun korona-aalto alkoi, oli ensin kova huoli siitä mihin olemme menossa koko alan osalta. Ihan niin kuin kaikilla muillakin erilaiset etätyömallit ja töiden tekeminen etänä oli hetkessä arkipäivää meillä. Siirtyminen malliin oli kuitenkin kohtuu yksinkertaista koska olimme jo aiemmin tehneet runsaasti etätöitä. Samalla kun aika kului ja tilanne selkiintyi, alkoi näyttää siltä, ettei korona olekaan vaikuttamassa meidän työtilanteeseemme merkittävästi ja tämä vuosi on alkanut varsin lupaavasti.
Yrittäjä joutuu miettimään kaikki toiminnan eri osa-alueet kuntoon ilman että on niissä itse välttämättä asiantuntija. Monet asiat ovat pakollisia hoitaa heti kuntoon kuten myynti, markkinointi ja taloushallinta, muuten ei ole liikevaihtoa, ei tulosta eikä tasetta. HR-asiat ovat esimerkiksi palkan ja rekrytoinnin osalta luonnollisesti pakollisia, mutta HR-puolella on monta muuta asiaa, jotka voi alkuun sivuuttaa keskittyen liiketoiminnan pyörittämiseen. Ajan myötä, kun yrittäjän taivalta tulee tehtyä, tulee väkisin eteen lisää asioita, joihin on reagoitava ja jotka tulee käsitellä. Tulee irtisanoutumisia, eläköitymistä, äitiyslomia, koulutustarpeita, perehdytystarpeita yms. Yrityksen koon kasvaessa joutuu koko ajan miettimään mihin panostaa ja mikä kohta tulee laittaa kuntoon, että varmistetaan operaatioiden laadukas toiminta jatkossakin. Alalla, jossa on krooninen pula todellisista osaajista, on tärkeä osata viestiä selkeästi myös muita asioita kuin konkreettiset työsuhteeseen vaikuttavat asiat kuten palkka, työaika, työtavat, yrityksen toimintatavat jne. Yrittäjä itse ei välttämättä ole tähän paras henkilö. Asiantuntijapalvelut täydentävät pienyrityksessä loistavasti yrittäjän mahdollisuuksia kehittää toimintaa mahdollistaen ajankäytön ohjaamisen itse operatiivisen toimintaan ja johtamiseen sekä nostaen tuotetun palvelun laatutason eri tasolle kuin se olisi ilman palveluita.
Toisaalta samaan hengenvetoon voi todeta, ettei HR-palvelut varmasti ole ainoa osa-alue, jossa pienyritykset hyötyvät ulkopuolisten asiantuntijapalveluiden käytöstä. Se on kuitenkin osa-alue, jossa kehittäminen edellyttää syvää osaamista, jota ei yrityksessä välttämättä helposti ole saatavilla. Olisi myös upeaa ottaa irti se aika (jos vielä muistaisi kaiken) ja kirjoittaa paperille, miten olemme viimeisen 10 vuoden aikana kehittyneet, kun samalla yrityksen liiketoiminta on ollut hurjan kehityksen alla. Yrittäjänä oleminen on jatkuvaa kehitystä ja kehittymistä. Nyt olemme itse astuneet ajanjaksoon, jossa uskon, että alan osaajapula tulee ohjaamaan tämä osa-alueen kehittämistä yrityksessäni ja on upeaa olla mukana siinä kehityksessä oppimassa itsekin jatkuvasti uutta.
Christa Coulter (Schönberg), Director at GRC Nordic Ltd