Pitääkö maailman valmistua ennen lomaa?

Juhannus lähenee ja pian koittaa se kauan odotettu loma. Monelle loman odotus on kiireistä ja ehkä jopa stressaavaakin aikaa. On tunne, että maailma täytyy saada valmiiksi ennen kuin voi rauhassa lomailla. Mutta onko tämä järkevää? Saako lomasta sen rentouttavan fiiliksen, jos juuri ennen lomaa sykkii kuin viimeistä päivää? 

Jotta heti loman ensimmäisestä päivästä lähtien olisi mahdollista nauttia lomasta, kannattaa panostaa jo hyvissä ajoin lomaa edeltävän ja loman jälkeisen ajan suunnitteluun. Jos mahdollista, pari lomaa edeltävää päivää olisi hyvä rauhoittaa niin, ettet istu jatkuvasti palavereissa ja aloita uusia projekteja.  

Tarkastele kesken olevia työtehtäviä kriittisesti. Onko kaikki asiat oikeasti pakko saada valmiiksi ennen lomaa? Todennäköisesti vastaus on, että ei ole. Keskity siis vain niihin, joita on ihan välttämätöntä edistää ennen lomaa.  

Jos lomasi alkavat aina kaaoksessa, voisit miettiä, onko loma mahdollista aloittaa keskellä viikkoa. Tämä voi olla toimiva vaihtoehto, koska itselläsi ja työkavereillasi voi olla tunne, että olet jo viikon alusta lomalla. Uusia työpyyntöjä ei välttämättä viimeisinä työpäivinä ennen lomaa tule, etkä itsekään sorru aloittamaan mitään uutta, vaan voit rauhassa keskittyä vain pakollisiin tehtäviin.  

Myös lomalta paluuta on hyvä suunnitella jo ennen lomaa. Kannattaa kirjata tarkkaan ylös, mihin työtehtävien kanssa jäit, mitä pitää tehdä ensimmäiseksi asian eteen lomalta palattua ja priorisoida kaikki tehtävät asiakokonaisuuksiin ja tekojärjestykseen. Hyvä vinkki on varata tehtäville aika kalenterista ja kirjoittaa kalenterimerkintään, mitä pitää tehdä. Silloin tiedät, että kesken jääneet asiat ovat hallinnassasi ja suunniteltu ja asiat on kirjattu muistiin. Sinun ei tarvitse siis yrittää muistaa niitä ja voit keskittyä rentouttavaan lomaan.   

Miten lomaa sitten kannattaa viettää? 

Täydellisen rentouttavaan ja palauttavaan lomanviettoon on haastavaa antaa vinkkejä, sillä olemme niin kovin erilaisia. Toisia ahdistaa, jos loma on jo ennakkoon suunniteltu täyteen ohjelmaa, mutta toiset taas miettivät, mitä järkeä on pitää lomaa, jos mitään ohjelmaa ei ole. Suurin osa meistä sijoittuu todennäköisesti näiden välimaastoon. Yksi selkeä kaikille sopiva vinkki kuitenkin on, että lomaa kannattaa pitää. Jos koskaan ei ole selkeitä palauttavia jaksoja, työstä suoriutuminen vaikeutuu ja riskit sairastua kasvavat. Loma huolehtii terveydestä ja ehkäisee sairauksia. 

Lomalla kannattaa myös tehdä sellaisia asioita, joita ei normaalissa arjessa tee. Jos elät ruuhkavuosia ja arkesi on kovin aikataulutettua, suosittelemme jättämään lomaan paljonkin sitä suunnittelematonta aikaa. Silloin ehdit rauhoittua. Jos taas työpäivät ovat tiukasti kalenteroituja, voi tehdä hyvää unohtaa kello ja kalenteri kokonaan. Jos arkesi taas on tasapainossa etkä esimerkiksi juokse pää kolmantena jalkana töiden ja harrastusten väliä, voi uusien asioiden kokeminen lomalla olla palauttavampaa kuin pelkkä oleminen. Mikä sitten sinulle parhaiten sopiikin, niin on hyvä kuitenkin muistaa, että koko loma sohvalla älypuhelinta selaten ja Netflixiä katsellen ei ehkä kuitenkaan ole se paras vaihtoehto.  

Siitä tietää, että olet irtautunut työasioista ja sopivasti rentoutunut, kun mielikuvitus ja luovuus alkaa kukkia. Lomalla kannattaakin pitää mukana muistikirjaa tai käyttää puhelimen muistiota, sillä rentoutunut mieli keksii loistavia uusia ideoita ja ratkaisuja ongelmiin. Kun kirjaat ideat ylös, et rasita muistiasi turhaan lomalla. Ideasi ovat tallessa ja käytettävissäsi, kun niitä tarvitset. 

Lomailijan vinkkilista:  

  • Loma on tärkeä pitää. Loma laukaisee stressiä ja auttaa ylläpitämään terveyttä ja ehkäisemään sairauksia. Virkistyt, saat etäisyyttä ja näet metsän puilta. Keksit uusia ideoita ja ratkaisuja ongelmiin.  
  • Varaa ajoissa loma-aika, 2-3 viikkoa putkeen, jos mahdollista. Loman aloitus ja lopetus voi olla hyvä aloittaa keskellä viikkoa. 
  • Rauhoita lomaa edeltävät muutamat päivät, niin, ettei sinulla ole palavereita, tapaamisia tai projektitöitä. Tee sama varaus myös lomasi jälkeisille päiville. 
  • Tee lomaa edeltävinä päivinä asiat sellaiseen pisteeseen, että niistä on helppo jatkaa. Kirjaa ylös keskeneräiseksi jääneet työt. Kirjaa missä järjestyksessä, milloin, missä ja miten ne hoidat lomalta palattuasi. Suunnittele vähintään, miten aloitat loman jälkeisen ensimmäisen päivän. Näin saat luottavaisen olon lomasi ajaksi ja voit unohtaa kaiken.  
  • Kirjoita salasanat muistiin ja sähköpostiin lomaviesti, jossa lukee kehen lomasi aikana olla yhteydessä ja että lupaat vastata lomasi aikana tulleisiin yhteydenottoihin kahden viikon sisällä paluustasi. Näin varmistat sen, että et huku sähköpostitulvaan heti ensimmäisenä työpäivänä. 
  • Ota lomallesi mukaan muistikirja tai käytä puhelimen muistiota. Rentoutunut mieli keksii loistavia uusia ideoita ja ratkaisuja ongelmiin. Kirjaa ideat ylös. Näin et rasita muistiasi turhaan lomalla, ideasi ovat tallessa ja käytettävissäsi kun tarvitset. 
  • Lomaa kannattaa olla suunnittelematta liian tarkasti ja lomalla kannattaa tehdä sellaisia asioita, joita et normaalissa arjessa tee. 

Anu Ennelin ja Susanna Söderlund

Kirjoittajat ovat HR- ja viestintäalan ammattilaisia, jotka juttelevat työelämän tilanteista rennolla otteella Mites töissä? –podcastissaan. Mites töissä? –podcastia voit kuunnella muun muassa Spotifyssa sekä sivulla mitestoissa.com.

Vastaa