Mitä luottamus merkitsee työpaikalla?

Luottamus on kaiken tekemisen perusta. Työelämässä se on aidon vuorovaikutuksen ja ristiriitojen selvittämisen edellytys.   

Yleensä ajatellaan, että luottamus syntyy hitaasti ja luottamusta on vaikea saavuttaa. Luottamuksen voi kuitenkin antaa toiselle heti kun hänet tapaa. Se on oma valinta, että luottaa toiseen. Ja tämä valinta kannattaa jo tutkimustulostenkin valossa tehdä: Hyvät, pahat ja Milleniaalit kirjan tekijöiden Atte ja Karoliina Mellasen tekemän tutkimuksen mukaan milleniaalit eli vuosien 1980 – 2000 välillä syntynyt ikäluokka edellyttää työelämässä luottamusta heti. He eivät jää työpaikalle odottelemaan, että luottamus syntyy pitkän työn tuloksena, vaan he haluavat, että heihin luotetaan ihan alusta asti. Jos tämä ei toteudu, työpaikka vaihtuu.  Luottamus on siis todella tärkeää jopa siinä, jääkö ihminen uuteen työpaikkaan. 

Tämä onkin täysin ymmärrettävää, sillä ilman luottamusta ihmiset eivät pysty tekemään parastaan. Google tutki, mikä tekee tiimistä huipputiimin, ja yksi merkittävä esiin noussut asia oli se, että huipputiimissä ihmiset uskalsivat kysyä kysymyksiä, tuoda esiin mielipiteitä ja heitellä ilmaan ideoita ilman, että heidän tarvitsi pelätä muiden tyrmäävän heidät. Luottamuksen ilmapiirissa ihmiset tekevät parhaansa ja varmistavat, että itse säilyttävät luottamuksen. Siksi luottamuksen ilmapiiri on ihan välttämätön huipputiimissä. 

Miten luottamusta sitten lisätään? 

Paras tapa on aika yksinkertainen: tee, mitä lupaat ja ole ajoissa. Ikinä ei kannata huolimattomasti luvata jotain, jos tietää, ettei siihen ole välttämättä aikaa. On parempi keskustella avoimesti, onko mahdollista saada projektiin tai tehtävään apua tai lisäaikaa. Ja sitten kun on luvannut tehdä jotain, kannattaa varmistaa, että sen oikeasti ehtii tehdä määräajassa. Kannattaa siis varata kaikille projekteille aika kalenterista, jotta kalenteri ei sitten täyty muulla.  Luottamusta herättää myös se, että olet ajoissa kokouksissa ja muissa tapaamisissa. Se osoittaa muille, että arvostat heidän aikaansa ja samalla heidän on helpompi myös luottaa siihen, että teet mitä lupaat. 

Luottamus ei kuitenkaan ole pääomaa, joka kerran ansaitaan ja jää sen jälkeen vain automaattisesti kasvamaan korkoa. Luottamus voi mennä työpaikalla  helpostikin. Jos luottamusta syntyy sillä, että teet mitä lupaat, on aika loogista, että luottamus vastaavasti menee, jos et tee mitä lupaat. Luottamuksen voi menettää myös liialla itsevarmuudella omasta osaamisestaan. Toki kannattaa aina yrittää ja on tärkeä saada tehdä virheitä. Mutta jos joku ei toistuvasti pysty täyttämään odotuksia, alkaa porukka epäillä hänen pätevyyttään ja kykyjään tehtävissä.  

Tehokas tapa menettää luottamus on myös se, että epäilee toisen osaamista, vaikka toinen tekee parhaansa ja pyrkii oppimaan ja kehittämään itseään. Epäluottamus ruokkii aivan varmasti lisää epäluottamusta, samalla tavalla kuin luottamus ruokkii lisää luottamusta.  Eli siis jos aiheetta et luota kollegaasi, todennäköisesti hän huomaa sen eikä enää itse sen jälkeen luota sinuun.  

Jos huomaat, että esimiehesi tai muu tiimi ei luota sinuun, kannattaa miettiä, mistä epäluottamus voi johtua.  Jos kyse on selkeästä virheestä tai siitä, ettet ole tehnyt lupaamaasi, toimintamalli asian korjaamiseksi on helppo:  

  1. Myönnä tapahtunut/tekemäsi virhe.  
  1. Pyydä anteeksi. 
  1. Kerro, mitä teet korjataksesi asian.  
  1. Kerro, miten korjaat asian 
  1. Toimi sen mukaan, mitä juuri lupasit.  
  1. Käyttäydy jatkossa tavalla, joka lisää luottamusta.  

Lisää luottamuksesta kannattaa lukea kirjasta Valmentava johtajuus (Marjo-Riitta Ristikangas, Vesa Ristikangas) ja jos sinulla on mahdollisuus katsoa LInkedIn-koulutuksia, aiheesta on Linkkarissa hyvä kurssi, nimeltä Building trust.  

Anu Ennelin ja Susanna Söderlund

Kirjoittajat ovat HR- ja viestintäalan ammattilaisia, jotka juttelevat työelämän tilanteista rennolla otteella Mites töissä? –podcastissaan. Mites töissä? –podcastia voit kuunnella muun muassa Spotifyssa sekä sivulla mitestoissa.com.

Vastaa